Artistit

Artistit 2025


PSMO Ensemble

PSMO Ensemble on Porvoonseudun taideoppilaitoksen opettajien ja oppilaiden yhteiskokoonpano, jonka soittajisto vaihtelee. Tällä kertaa mukana on Musiikkiopiston opettajia ja toisena pianistina vierailee TPO:n lopputyötä viimeistelevä Juliette Colin-Rahkonen. Kapellimestarina toimii Antti Hartikainen. 

Leea Mattila
Leea Mattila

Leea Mattila (s. 2009) aloitti viulunsoiton nelivuotiaana Ala‑Keiteleen musiikkiopistossa Äänekoskella opettajanaan Niina Tuunainen. Vuodesta 2018 hän on opiskellut Viuluakatemiassa Janne Malmivaaran ja Elina Vähälän johdolla, ja syksyllä 2019 hän siirtyi Porvoonseudun musiikkiopistoon. Leea on saavuttanut merkittäviä tuloksia kilpailuissa: hän voitti ensimmäisen palkinnon Tallinnassa järjestetyssä Young Musician -kilpailussa vuosina 2019 ja 2022. Lisäksi hän on saanut erityismainintoja virtuoosikappaleista, sonaateista sekä modernista ohjelmistosta. Vuonna 2022 Leea sai toisen palkinnon Juhani Heinonen -viulukilpailussa (10–12-vuotiaat) ja International Leonid Kogan -viulukilpailussa (B-sarja). Leea valittiin toukokuussa 2024 yhdessä siskonsa Ainon kanssa solistiksi Radion sinfoniaorkesterin Nuorten Solistien konserttiin. Kesällä hän esiintyi kutsuttuna Riihimäen Kesäkonserttijuhlilla sekä Naantalin musiikkifestivaaleilla. Leean viuluopintoja ovat tukeneet muun muassa Suomen Kulttuurirahasto, Pro Musica -säätiö ja Oleg Kaganin muistorahasto.


Aino Mattila

Aino Mattila (s.2012) aloitti viulunsoiton 3-vuotiaana Ala-Keiteleen musiikkiopistossa Äänekoskella Niina Tuunaisen kanssa. Vuonna 2020 Aino pääsi Viuluakatemiaan sekä Porvoonseudun musiikkiopistoon. Viuluakatemiassa hän on saanut oppia säännöllisesti Janne Malmivaaran ja Elina Vähälän johdolla. Vuonna 2022 International Leonid Kogan kilpailussa Aino tuli toiselle sijalle pienten sarjassa ja 2025 hän voitti Juhani Heinonen-viulukilpailun 10–12-vuotiaiden sarjassa. Vuonna 2022 Aino esiintyi solistina Porvoonseudun musiikkiopiston Nuorten Solistien konsertissa ja 2024 keväällä Aino valittiin siskonsa Leean kanssa Radion sinfoniaorkesterin (RSO) Nuorten solistien konsertin solistiksi ja kesällä esiintyi myös taiteilijana Riihimäen Kesäkonserttijuhlilla ja Naantalin musiikkifestivaaleilla. Aino Mattilan viulunsoittoa ovat tukeneet mm. Pro Musica-säätiö, Oleg Kagan muistorahasto, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, sekä Suomen kulttuurirahasto.

LettiNeito elämän tikapuilla
LettiNeito elämän tikapuilla
 

Elämän tikapuilla -neito – Letitetty tyttö elämän tikapuilla on ainutlaatuinen taiteellinen vuoropuhelu kuvataiteen, runouden ja musiikin välillä. Teoksen ovat luoneet kuvataiteilija Kristina Elo, runoilija Juhani Santaholma ja säveltäjä-laulaja Eeppi Ursin. Lovisasta lähtöisin oleva taiteilija Kristina Elo on maalannut satumaisia hahmojaan – kuten LettiNeidon ja Variksen – naivistisiin genremaalauksiin, jotka ovat täynnä tarinallisuutta ja värejä. Näiden maalausten tunnelmista ja ilmeistä Lovisassa usein vieraileva Juhani Santaholma on ammentanut inspiraation runoihinsa. Eeppi Ursin on säveltänyt runot ja punonut ne yhteen musiikilliseksi kokonaisuudeksi, joka esitetään konsertissa livenä.

Eeppi Ursin on New
Yorkissa asuva monipuolinen jazzlaulaja, säveltäjä ja pianisti, tunnettu
karismastaan ja taidokkaista, lämminhenkisistä esityksistään. Hänen
musiikillinen uransa ulottuu popista jazziin, laulelmiin ja lastenmusiikkiin.
Eeppi on julkaissut kuusi sooloalbumia, joista uusimmat ovat Eeppinen Joulu –
Epic Christmas (2024) ja My Finnish Soul (2023). Hän on esiintynyt yli 40
levyllä ja lukuisilla kansainvälisillä areenoilla, mm. Club For Fiven, UMO:n ja
Leroy Jonesin kanssa. Vuonna 2022 hänet nimettiin Finlandia Foundationin
”Performer of the Year” -palkinnon saajaksi, ja hän on voittanut
useita kilpailuja ja palkintoja uransa aikana.

grey
Unskin Tenavat

Unskin Tenavat on Porvoonseudun musiikkiopiston pop&jazz-linjan opiskelijoista koostuva bändi. Yhtyeen nimi viittaa musiikkiopiston johtavaan pop&jazz-opettajaan, basisti Timo ”Unski” Salmeen.

 

Anneliina Rif
Anneliina Rif

Anneliina Rif aloitti musiikkiopintonsa Kouvolassa viululla, mutta siirtyi pian soittamaan myös nokkahuilua, jonka ääni kiehtoi häntä puhtaudellaan ja herkkyydellään. Sibelius-Akatemiassa hän opiskeli solistisen laulun osastolla valmistuen musiikin maisteriksi vuonna 1993, kehittäen samalla vanhan musiikin osaamistaan lukuisilla mestarikursseilla. Anneliina Rif on esiintynyt yhtyeissä ja solistina Suomessa ja ulkomailla ja musisoi usealla levyjulkaisulla. Vuosien varrella Anneliinan soittamien soitinten kokoelma on täydentynyt mm. keskiaikaisilla harpuilla, sinfonialla, kaksoisnokkahuilulla, rebekillä ja psalttarilla. Turkuun asettunut Anneliina on Turun Vanha Musiikki ry:n perustajajäsenistöä ja toimii yhdistyksen hallituksen sihteerinä. Anneliinaa kiehtoo vanhassa musiikissa sen ekspressiivisyyden lisäksi aikajanojen kohtaaminen musisoinnin hetkessä. 

Sinfoniaorkesteri Vivo
Sinfoniaorkesteri Vivo

Sinfoniaorkesteri Vivo on Suomen ainoa, valtakunnallisesti toimiva nuorten sinfoniaorkesteri. Sen soittajat ovat iältään 13–25-vuotiaita ja kotoisin noin 50 paikkakunnalta ympäri Suomen. Vivon soittajat valitaan vuosittain järjestettävissä pääsykokeissa. Suurin osa vivolaisista on lukiossa olevia lahjakkaita nuoria sekä päätoimisia musiikinopiskelijoita, joille Vivo tarjoaa mahdollisuuden soittaa ammattikapellimestarien ja -muusikoiden johdolla sekä hankkia musiikkialan ammateissa vaadittavaa osaamista ja kokemusta. Soittajille Vivon toiminta on maksutonta, jotta se on kaikille mahdollista. Orkesteri on esiintynyt säännöllisesti eri puolilla Suomea – ja tehnyt myös ulkomaan kiertueita. Vivo on toiminut yhtäjaksoisesti vuodesta 1986 alkaen. Sen riveissä on soittanut tähän mennessä reilusti yli 700 nuorta, joista 70 prosenttia on päätynyt ammattimuusikon uralle. Vivon taiteellisina johtajina ovat toimineet mm. Mikko Franck (1997–99), Tibor Bogányi (2000–2002) ja Esa Heikkilä (2003–2016). Vuodesta 2019 lähtien taiteellisen johtajan tehtävää on hoitanut kapellimestari Erkki Lasonpalo. Vivon toimintaa vuonna 2025 tukevat Suomen kulttuurirahasto ja Wihurin rahasto sekä kapellimestari Mikko Franck.

The Fabulous Bäckström Brothers
The Fabulous Bäckström Brothers

The Fabulous Bäckström Brothers on ainutlaatuinen suomalainen yhtye, joka koostuu karismaattisista Bäckströmin veljeksistä – Jaakosta, Jussista ja Petteristä. Heidän taustansa oopperan, musikaalien ja komiikan parissa tekee konserteista elämyksiä, joissa taidokas laulu yhdistyy nokkelaan huumoriin ja lämpimään lavakarismaan. Veljekset tunnetaan hurmaavasta esiintymisestään, vaikuttavista äänistään ja kyvystään yhdistää klassinen musiikki populaarikulttuuriin. Ohjelmisto ulottuu ooppera-aarioista Beatlesiin, Sibeliuksesta Queeniin – aina pilke silmäkulmassa ja rakkaudella musiikkiin. The Fabulous Bäckström Brothers on kiertänyt sekä Suomessa että ulkomailla, ja heidän ainutlaatuinen tyylinsä on valloittanut yleisöjä kaikkialla.

Guider_photoshopped
Loviisan Oppaat ry

Loviisan oppaat on yli 40-vuotisen historian aikana opastanut Loviisan alueella. Ryhmään kuuluu 13 aktiivista opasta ja he toimivat viidellä eri kielellä: suomi, ruotsi, englanti, saksa ja venäjä.  Loviisan oppaita yhdistää rakkaus Loviisaan, sen historiaan ja nykypäivään. ”Ota opas – koet enemmän” pitää hyvin paikkansa. Oppaiden osaamisalue voi kattaa Loviisan lisäksi Kuninkaantien, Helsingin, Porvoon, Pyhtään sekä Kotkan ja Haminan -alueet.

Avanti!
Avanti!

Avanti! on perustamisestaan 1983 soittanut kantaesityksiä, Suomen ensiesityksiä, toteuttanut raja-aitoja ylittäviä konserttikokonaisuuksia sekä taiteidenvälisiä yhteistyöproduktioita. Tärkeä osa Avantin toimintaa on Porvoossa järjestettävä Suvisoitto. Avantin koti on Helsingin Ruoholahdessa Kaapelitehtaalla, jonka industriaalista tunnelmasta pääset nauttimaan Avanti! -klubi-illoissa. Avantin taiteellisena johtajana toimii vuosina 2024-2027 pianisti Joonas Ahonen.

cd5af944-3d7b-4746-9f51-363445bcb391
Niko Kumpuvaara

Niko Kumpuvaara
(s. 1981) kuuluu sukupolvensa omaleimaisimpiin ja kysytyimpiin suomalaisiin
harmonikansoittajiin. Hän on tunnettu erityisesti nykymusiikin esittäjänä ja on
kantaesittänyt useita teoksia soolokappaleista konserttoihin. Niko liikkuu
luontevasti myös rytmi- ja viihdemusiikin sekä improvisaation parissa. Hän on
esiintynyt muun muassa Dallapé-yhtyeessä, Maria Ylipään kanssa sekä sarjakuvaa
ja musiikkia yhdistävässä Comics in Concert -projektissa. Nikoa on palkittu kansainvälisissä
kilpailuissa ja hän on toiminut taiteellisena johtajana ja pedagogina Itävallassa.
Hän on myös säveltänyt ja sovittanut musiikkia näyttämö- ja
elokuvatuotantoihin.

Tomas Takolander
Tomas Takolander

Kapellimestari Tomas Takolander on monipuolinen musiikin ammattilainen, jonka sydän sykkii yhdessä tekemiselle. Hän on valmistunut musiikin maisteriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta kahdesti: musiikkikasvatuksen ja Global Music koulutusohjelmista. Tämän lisäksi Tomas valmistui musiikkipedagogiksi pääaineenaan orkesterin johtaminen Tampereen Ammattikorkeakoulusta keväällä 2024. Takolander esiintyy laulajana ja instrumentalistina (mm. trumpetti, piano ja kitara) joka johtaa, säveltää ja sovittaa musiikkia monissa eri tyylilajeissa (ooppera, oratoriot, laulelmat, operetit, teatteri, etnomusiikki, sirkus, iskelmä, tanssi ja lastenmusiikki).